maanantai 18. huhtikuuta 2016

Ajatuksia kosketuksesta

Kuinka paljon ihminen tarvitsee läheisyyttä parisuhteessa tai yleensä elämässä? Meitä on tietenkin erilaisia ja yksilönkin tarpeet vaihtelee. Entä jos on tunne siitä, että tietynlainen hellyys on aina toive jostain muustakin.
Kaipaisin meidän suhteeseen enemmän hellyyttä. Sellaista hellyttää, jolla ei ole mitään sen kummempaa tarkoitusta kun antaa hellyyttä. Tiedän tasan tarkaan milloin Isännällä on mielessä jokin muu kun vain se kaulan silittely.

Meillä oli joskus hellyyttä. Asia on nostettu aina aika ajoin esiin ja tilanne on parantunut hetkellisesti. Ehkä se vain kuuluu pitkään parisuhteeseen. Välillä tuntuu, että olen vaivaksi jos pyydän vaikka silittelemään hiuksia tai kutittelemaan selkää. Nautin ihan älyttömästi siitä, kun joku sivelee selkää, niskaa ym kevyesti ja saan siitä kylmiäväreitä. Se on todella rentouttavaa ja siinä ei ole mitään seksuaalista. Se auttaa rantoutumaan ja vähentää kipuja!

Itse kutittelen ja silittelen usein lasten niskoja tai selkää, kun he istuvat vaikka piirrettyjä katsomassa. Meillä laspuuden kodissakin tehtiin sitä paljon. Jokainen sisaruksista vuorotellen kutitteli toista. Välillä tehtiin kirjaimia toisten selkään ja piti arvata mikä kirjain. Myös vanhempamme tekivät sitä meille. Se oli mukavaa yhdessäoloa, jossa sai kokoea olevansa rakastettu. Ei sillä, etteikö muuten lapsuudenkodissani olisi siltä tuntunut. Meillä muutenkin pidetään lapsia paljon sylissä hellitellään ja halitaan.

Olen monesti miettinyt, miten esimerkiksi yksin elävät vanhukset jäävät vaille lähes kokonaan toisen ihmisen läheisyyttä ja kosketusta. Olen viime aikoina tutustunut monenlaisiin tutkimuksiin ja niistä esimerkiksi on noussut esille se, että jos vanhukselta puuttuu läheisyys ja kosketus, voi se lisätä masennusta ja olla jopa syynä väkivaltaisuuteen. Tähän liittyen on myös tutkimuksia joissa kerrotaan, että kosketus lisää hyvinvointia. Kosketuksella voi olla vaikutusta moneen asiaan esim. vähentää stressiä ja ärtyneisyyttä sekä parantaa unen laatua. Ja toisaalta taas kosketuksen puute voi lisätä ahdistuneisuutta tai riippuvuuksia.

Kosketuksen ja hellyyden tarve tulee meille varmasti luonnostaan. Lapset kaipaavat vanhempien syliin hakeakseen turvaa, lohtua ja läheisyyttä. Vasta rakastuneet, eivät voi pitää sormiaan erossa toisistaan. Ja miten ihana on katsoa vanhuksia, jotka ovat olleet yhdessä 60 vuotta ja silti, kun kukaan ei näe saattaa toisen käsi eksyä toisen käteen. Toki jotkut tekevät sitä avoimemminkin. Kosketusaisti kehittyy ensimmäisten joukossa ja se säilyy yleensä myös loppuun asti.

Ihon kautta tulevat tuntemukset voivat olla suuriakin. Iho on ihmisen isoin elin (hahaa...opiskelen juuri anatomiaa ja fysilogiaa) joten ymmärtäähän sen. Toiset pitävät kosketuksesta enemmän kun toiset.

Monesti naiset halaavat ystäviään kohdatessa. Se on ihan luonnollista. Halaako kaverimiehet keskenään kohdatessaan. Kun tuota omaa karva naamaa miettii, niin eipä kyllä oikeestaan. Jos Isäntä jotakin miestä halaa niin yleensä siihin on jokin syy. Tässä listaa niistä:
- Hautajaiset
- Onnittelut
- Humalatila

No ei sitä aina tarvitsekkaan halata, mutta aloimpa vaan miettimään. :) Ja mistäs sitä tietää, vaikka miehet oikeasti haluaisivat halata, mutta eivät voi, koska meihin on iskostettu niin syvälle ajatus siitä, että miehet ei halaa...varsinkaan toisiaan.

Kosketus, halaaminen tuottaa oksitosiinia. Oksitosiini taas laskee verenpainetta ja vähentää stressiä. Siitä on siis hyötyä meille kaikille. Monet nauttivat kun saavat olla kampaajalla tai hieronnassa. Siinä erittyy oksitosiinia. Silti luulen, että paras kosketus tulee siltä läheiseltä ihmiseltä, joka välittää aidosti.

Ihmiset ovat hyviä lukemaan toisiaan. Ihminen voi aistia sen, halaako toinen vain koska on pakko, onko halaaja kenties seksiä vailla vai onko halaus ihan vain hellyyden osoitus tai lohduttava ele. Itse tiedän Isännän kosketuksesta heti, jos hän on vailla seksiä. Sen vain aistii. Sen takia tuntuukin välillä ikvältä, että kosketusta ja hellyyttä on melko vähän. Kosketukset jakatuvat karkeasti ehkä jotakuinkin näin:
- Haluan seksiä
- Halipulahali
- Lohdutushali
- Ei olla pussattu tänään kertaakaan, pakko pussata. 
- Hieron nyt sun jalkoja/niskaa/päätä, koska mun on pakko.
- Ehkä n. 4 kertaa vuodessa saan selän tai niskan kutittelua enemmän kuin 4 minuuttia ihan vain sen takia, että Isäntä tietää minun siitä nauttivan. Ilman taka-ajatuksia ym.

Nämä siis näin kärjistetysti. ;)


Kaikki eivät halua tulla kosketuksi, jotkut jopa karttavat sitä. Onneksi jokainen meistä saa itse valita omat rajansa. Sitten pitää vain toivoa, että muut kunnioittavat sitä. Suomessa on muutenkin tapakulttuuri, jossa ei kosketeta ihmistä varsinkaan vieraita samalla tavalla kuin esimerkiksi etelä euroopassa.


Seksissäkin kosketuksia on paljon erilaisia. Meillä se riippuu paljon siitäkin, onko sovittu sessio vai muuten vaan seksiä. Silloin kun sessio en pahemmin saa selän kutitteluja ym. Minua kiihottaa niin paljon muukin kuin vain rintojen tai alapään hyväily. Voin kiihottua ihan vain niskan silittelystä ja hellistä tukisteluista, jos hetki on muuten oikea. Jos hetki on väärä, se vain ärsyttää. Niih...mistä sen sitten tietää, että on oikea hetki? Hitostako minä tiedän. En tiedä itsekkään aina mikä fiilis. :)



6 kommenttia:

  1. Täällä yksi kosketus-/läheisyysnarkkari ilmoittautuu. Olen aina ollut todella läheisyydenkipeä ja kaivannut kosketusta. Varmaan tuosta syystä en ole elämässäni juuri hetkeäkään ollut yksin, vuosien aikana on ollut satunnaisia läheisyyden antajia tai parisuhteita. Minulle kosketus on merkki rakkaudesta ja välittämisestä. Se on merkki siitä, että minusta pidetään ja minut hyväksytään. Se on myös paras keino lohduttamiseen silloin kun minun on huono olla. Hellän ja rakastavan kosketuksen lisäksi myös se kova kosketus on tärkeää. Kämmenen isku kasvoille tai pakaroille on merkki siitä, että minusta pidetään huolta ja että kuulun jollekin.

    Nyt Suden kanssa olen kosketuksen ja läheisyyden kannalta täydellisessä tilanteessa. Saan sitä kovaa kosketusta, lohtukosketusta sekä myös läheisyyttä ja hellittelyä. Myös Susi rakastaa läheisyyttä ja saatammekin viettää pitkiä aikoja silitellen ja kietoutuneina toisiimme. Toki me olemme vielä siinä vastarakastuneiden tilassa, jossa toisesta vaan ei saa tarpeeksi. Mutta tämä on erilaista kuin kenenkään muun kanssa koskaan, joten jaksan uskoa tämän kantavan loppuun asti. Ei ehkä ihan tässä mittakaavassa, mutta sen verran, että jos joskus huomaan ettemme koske toisiamme päivittäin (lasketaan tästä nyt pois ne kiukkupäivät, joihin erityisesti Sudelle koskettaminen ei vaan kuulu) voin huolestua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että teillä on Suden kanssa on sopivan paljon kaikenlaista kosketusta!! Se on varmasti mahtavaa, kun saa vastakaikua niihin tarpeisiin.

      Ehkä tämä lapsiperheen arki vain verottaa niin paljon. Ja toki olemme olleet yhdessä melko pitkään, ainakin jos meidän ikää katsoo. En missään tapauksessa tässä nyt Isäntää mistään syytä, mutta hänen tapoihinsa ei vain ole koskaan kuulunut kovinkaan suuri määrä hellittelyjä ja kosketuksia ym.

      Itsellä taas ollut kausia, että pelkkä kosketus "väärään" paikkaan on sattunut ja siitä taas on menty siihen, että en ole halunnut kosketusta ollenkaan. Kaikista eniten varmaan kaipaan sitä, että toinen vapaaehtoisesti sanoisi, että laita pää tähän syliin, että silittelen hiuksiasi ym. Koska jos sitä pyydän, tuntuu siltä, että Isäntä tekee sen vain koska on "pakko".

      Poista
  2. Olen 43v mies. Poikuus tallella. En ole koskaan suudellut, halannut tai ollut edes treffeillä. Pahaltahan tämä tietenkin tuntuu. Varsinkin kun seksi ja muu läheisyys on kiinnostanut aina. On vain itsetunto murskattu niin palasiksi ettei pysty edes kuvittelemaan aloitteen tekemistä naisille.
    Seksiblogit ym. keskustelut kiinnostavat, mutta samalla aiheuttavat kateuden tunteen tyyliin "Tuota sinä et koskaan tule kokemaan" ajatuksineen. Nyt ajattelen olevani jo liian vanha edes yrittämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, mitä vastaisin sinulle. Olen ehkä jollain tapaa pahoillani siitä, että olet joutunut tuohon tilanteeseen tahtomattasi. Itselleni läheisyys on niin tärkeää, vaikka sillä ei olisi mitään tekemistä seksin kanssa, vaikka Isännän kanssa se on vähän vähäistä välillä, niin hän on kuitenkin olemassa ja läsnä.

      Ja vaikka meilläkin on kuivia kausia ja välillä menee kuukausiakin, että ei tee mieli seksiä, niin silti sitä on helposti saatavilla, jos mieli tekee.

      Mikä itsetuntosi on niin murskannut? Voit laittaa vaikka sähköpostia minulle, jos et tässä halua kertoa. Tai jos haluat muuten vain jutella.

      Poista
    2. Saitko sähköpostini? T:M43

      Poista
    3. Ei ole tullut. Jos on jäänyt johonkin matkalle. Laittaisitko uudestaan?
      eledal@hotmail.com

      Poista