Meillä on ollut oikein ihanat seksin täyteiset pari päivää! Tai no ei nyt ihan täyteiset, mutta enemmän kun normaalisti. Saimme olla kahdestaan kotona kokonaisen vuorokauden, mikä on kyllä aika luksusta.
Tänään kävimme ostoksilla ja kun palasimme kotiin, oli meillä n. 25min aikaa enne kuin lapset palaavat. Isäntä oli juuri saanut hyviä uutisia työpaikan suhteen ja jostain syystä halusin palkita Isäntää panolla hyvästä suorituksesta. En kerennyt kostua ihan niin paljoa kuin normaalisti ennen kun Isäntä työntyi sisääni. Se tuntui erilaiselta kuin yleensä, mutta toisaalta aika kivaltakin. Monesti olen niin märkä, että välillä tuntuu, että en tunne mitään. Harvemmin kai liika märkyys on ongelma? Olemme kyllä joskus puhuneet, että voisi jollain rätillä pyyhkäistä.
Hyvin kerettiin hommasta suoriutua ennen lasten paluuta. Itse en kerennyt saamaan, mutta se ei haitannut minua. Paikat olivat vielä vähän herkkänä eilisillasta.
Eilen minulla oli päälläni vain mustat sukkahousut, joita Isäntä niin
rakastaa. Ne näyttävät kuulemma niin kiihottavilta ja niihin on mukava
repiä reikiä sopiville kohdille. Olin toivonut saavani oikein suunnitellun session eilen. No...asiat ei taas mennyt ihan suunnitelman mukaan ja olimme jo hommissa ennen mitään sopimisia. Isäntä piti kyllä huolen siitä, että hän päätti miten edettiin. Hän istui rintani päälle ja työnsi kiveksensä naamalleni, painoi ja hankasi niitä suutani vasten. Samaan aikaan hän sormetti minua. En muista, milloin olisin ollut niin lähellä saada ilman, että olisin itse avittanut.
Minusta tuntui välillä, että tukehdun Isännän painon alla. Kivekset olivat suoraan nenäni päällä ja sain happea vain suun kautta samalla kun yritin tehdä kaikkeni miellyyttäkseni Isäntää. Siinä toteutui kaikki mistä nautin. En pystynyt liikkumaan Isännän painon alla, sain imeä hänen kiveksiään ja kyrpäänsä, välillä hän väänteli nännejäni. Samalla näin, miten paljon hän itse nauttii tilanteesta.
Jossain vaiheessa Isäntä siirtyi panemaan minua. Isännällä ei kyllä yleensä ole mitään ongelmia, että tulisi liian aikaisin, eikä se nytkään ollut ongelma. Minusta oli jopa kiihottavaa, että olin niin kiihottava, että Isäntä tuli jo melko nopeasti. Hän kyllä vetäyty ulos, mutta liian myöhään. Minua jäin harmittamaan, että pyyteli anteeksi, olisi vain laskenut lastinsa päälleni ja siinä se. Ei mitään anteeksi pyytleyjä. Se vähän latisti omaa tunnelmaani.
Hän antoi minulle wandan ja käski touhuta sillä, kun hän käy pesulla. Ajattelin, että olikohan tämä tässä. Eipä ollut. Isäntä tuli takaisin ja katseli, kun tyydytin itseäni wandalla. Ei mennyt kauakaan, kun hän oli taas paraatikunnossa. Harvoin Isäntä meillä kahta kertaa saa ja vielä molemmilla kerroilla super kovalla munalla.
Vaikka meillä ei mitään sovittua sessiota ollutkaan, halusi Isäntä minua pitkästä aikaa piiskata. Nautin suunnttomasti floggerin iskuista ihollani. Ei Isäntä kovaa lyönyt, mutta niin kuitenkin, että tuntui ja sattui. Samalla kun hän läiski minua floggerilla, tyydytin itseäni wandalla. Ei mennyt kovinkaan kauan, kun sain orgasmin. En ole koskaan ennen saanut orgasmia niin, että minua satutetaan samalla. Olin siis hyvin yllättynyt. Tilanne tuntui myös jostain syystä jotenkin nöyryyttävältä, koska Isännällä oli sura näköyhteys silmiini ja pilluuni. Ehkä se teki siitä vielä parempaa.
Olen pari kertaa yrittänyt katsoa Isäntää silmiin, kun saan orgasmin. Se on jotenkin niin intiimiä ja tuntuuu oikeastaan hyvältä, lähentävältä.
Yllätyksekseni sain vielä kaksi orgasmia kun Isäntä nussi minua takaapäin ja hyödynsin wandaa. Olisin ehkä saanut vielä lisääkin, mutta en vain jaksanut enää. Olo oli niin rento ja hyvä, että se sai piisata. Isäntä halusi tulla rinnoilleni, mutta oloni oli niin rento, että en meinannut millään päästä käntymään.
Olen taas huomennut, että olen viime aikoina kosketellutn Isäntää enemmän. Siis ihan vain sellaisia ohimennen hipaisuja ym. Tuntuu hyvältä, kun voi pienillä eleillä näyttää toiselle, miten paljon rakastaa häntä. Meillä on lisäksi ihan mahtavaa seksiä! En tiedä paremmasta, joten en valita. :)
Ihanan kuuloista seksiä! Paljon samoja mieltymyksiä, mitä mulla/meillä myös, kiveksiin hukkuminen, nöyryytys, silmiin katsominen.. Yleensä silmät menee kiinni automaattisesti orkun aikana, mut välillä on ihana pakottaa itsensä katsomaan toista silmiin hekuman huipulla :)
VastaaPoistaMä olen nolostellut aikasemmin ihan liikaa, jotta voisin katsoa orgasmin aikana silmiin. Tai esim. vaikka samalla, kun otan suihin. Kehitystä on tapahtunut ja nolostelukin vähenee kokoajan. :)
Poista