sunnuntai 30. elokuuta 2015

Tappia sinne ja tappia tänne

Minusta on tulossa oikein kunnon pikkupervo. Yllätän itseni jatkuvasti miettimällä milloin mitäkin pervoa. Voi apua minkä nartun isäntä onkaan vapauttanut lupautumalla tähän elämään mukaan.

Ei me nyt kovin tuhmista asioista vielä puhuta. Maailmassa on niin paljon kaikkea pervoa, että eihän tällainen pikkunarttu osaa edes kuvitella puoliakaan tai edes 1/1000000 osaa siitä kaikesta. En kyllä oikeastaan haluakkaan. On myös paljon sellaista, joka suorastaan ällöttää ja pelottaa minua. En silti koe, että se olisi väärin. Jos ihminen sitä itse haluaa ja jos tilanteessa on useampia jotka kaikki ovat siihen halukkaita, niin mikäs siinä.

Koen monet asiat ällötyksen lisäksi myös ahdistaviksi. Olen herkkä ihminen ja koen kaikki tunteet hyvin voimakkaasti. Ahdistun, jos joku muu on ahdistunut. Jos johonkin sattuu koen sen ahdistavana. Olenkin miettinyt, että miten voin sitten kokea niin kiihottavana esim ajatuksen hyväksikäytöstä tai esim. pornon, jossa naisen perseeseen tungetaan jotain hyvin isoa. Toisaalta se ällöttää, paljon ja toisaalta se saa housut kastumaan. Ja vaikka näkisin jonkun BDSM pätkän, jossa nainen (tai miksei mies) on kovin ahdistunut niin en minä siitä ahdistu. Kaippa se on se tieto siitä, että se on kuitenkin vapaaehtoista.

Aloitimme peppuleikit silloin joskus vuosia sitten. Niitä oli alkuun hyvin harvakseltaan, mutta kun aloin tottua siihen, niin aloin myös nauttimaan siitä hurjasti. Koin sen kuitenkin hyvin nolona ja ehkä jopa vääränä. En kehdannut koskaan sanoa miehelleni, että voitaisko tehdä peppu juttuja, vaan toivoin, että mies haluaisi itse. Nyt kyllä uskallan isännältä asiaa toivoa ja viimeiset kolme kertaa isäntä onkin tuulut pyllyyni. Orgasmi ongelmaakaan ei ole peppupanoissa. Kunhan vain apukäsi on klitoriksella, niin orgasmi tai 3 on taattuja.

Eilen meillä oli melkein jopa tasa-arvoinen sessio. Homma alkoi Isäntä subi meiningillä, mutta tunnelma muuttui vähän jossain vaiheessa. Isäntä oli antanut minulle selkeät ohjeet miten toimia lauantai päivän aikana. Kaikki hoitui niin kuin Isäntä oli käskenyt ja ylimääräisiä rangaistuksia ei tullut. Melkein olisi mieli tehnyt jättää jotain tekemättä rangaistuksen toivossa. Odotin isäntää pelkissä sukkahousuissa kellarissa. Hiukset oli letitetty viininpunaista silkkinauhaa apuna käyttäen Isännän käskyn mukaan. Tuosta letistä on tullut jotenkin tapa. Ja vielä nimenomaa ranskanletistä. Se on helppo. Isäntä saa vetää hiuksista mielensä mukaan ja se ei tuota turhaa kipua herkän päänahan takia. Lisäksi en menetä hermojani silmillä roikkuvien hiuksien takia.

No niin asiaan taas. Sain avokämmenestä oikein kunnolla pakaroille. Nautin joka lyönnistä, vaikka se kipeää tekikin. Se vei taas sen toisen kivun pois, joka on viimeaikoina vaivannut oikein urakalla. Tällä kertaa isäntä ei säikähtänyt, vaikka meinasinkin vähän itkeä. Sain kokea myös pari ihan uutta asiaa. Ensimmäisenä oli se, että Isäntä nuoli pyllyreikääni....joo...ja se oli niin noloa. Sitä saa nussia ja sormettaa, mutta nuolla..? Kyllähän se kivalle tuntui ja eihän Isännän tarvitse mitään tehdä, mistä ei tykkäisi, joten mikä siinä on niin hemmetin noloa???

Sitten se toinen juttu. Ollaan pari kertaa leikitty vähän myös Isännän perseellä. Lähinnä reiän hyväilyä. Homma lähti siitä, että joskus kysyin, mitä Isäntä olisi mieltä. Se tuntui itsestä hyvin vastenmieliseltä, mutta ajattelin, että olen valmis kokeilemaan, jos Isäntä haluaa. Tässäkin mietin sitä, että miksi koin sen niin ällöttävänä.
Eilen sitten Isäntä halusi tapin pyllyyn. Olin hyvin yllättynyt, mutta en kokenut sitä enää vastenmieliseksi. Tässä vaiheessa homma luonne vähän muuttui. Isännän ja subin roolit ei olleet enää niin selkeät. Koin melkein olevani se, kellä on hallinta.

Liikuttelin tappia Isännän anaalissa ja imin samalla kyrpää. Voi luoja se oli kiihottavaa! Ja Isännän ilmeet, niistä näki miten hän nautti. Yleensä Isäntä on melko ilmeetön ja äänetön, joten oli mukava ja kiihottava nähdä ne ilmeet. Olen kyllä valmis uusinta kierrokseen.

3 kommenttia:

  1. Olen joskus myös kokenut peppureiän nuolemisen (siis niin, että mulle sitä tehdään) jotenkin... kiusallisena, mutta kun kerran mies sitä itse on halunnut ja sitä selkeästi superkiihottavana pitää, niin mikseipä. Nautinnollistahan se on! :D

    Meillä leikitään säännöllisesti miehen pepulla. Meillä ei mitään D/s-suhdetta ole, mutta yksittäisissä leikkihetkissä välillä sellaisia elementtejä on. Ja usein siis nämä peppujutut ovat osa niitä leikkejä, joissa mies on alistettuna. :)

    VastaaPoista
  2. Me puhuttiinkin Isännän kanssa tästä, miten ne mieheen kohdistuvat pepputouhut yleensä mielletään alistuvan miehen rooliin. No eikait sillä ole väliä mitä ja miten me asiat hoidetaan. Se on vaan jännä, miten jotkut asiat kokee kuuluvaksi juuri siihen tiettyyn ja tuntuu hassulta poikeata normista. Olipas sekavaa tekstiä, mutta en nyt osaa paremmin ajatuksiani tuoda esiin.
    Isäntä saa, mitä isäntä haluaa. :)

    Eledal

    VastaaPoista
  3. Niin. Hienoa, kun teillä poiketaan "normista"! Jos tykkää, niin mikseipä sitä harrastelisi – oli rooli mikä vaan. Ei sen rooliasetelmaa tarvitse mitenkään heikentää. :)

    VastaaPoista