Pohdintaa suhteen tilasta ja välineiden testailua

Olen ollut ihan älyttömän kipeä ja väsynyt viimeaikoina. Tuntuu, että mikään ei onnistu ja kivut vain pahenee päivä päivältä. Esitin Isännälle vienon toiveen, jos saisin kunnon käsittelyn.

Meillä on ollut todellakin nyt hakemista tämän D/s suhteen kanssa. Ymmärrän isäntää kyllä todella hyvin. Olenhan ollut se pomo tässä suhteessa yli 10 vuotta, joten ei se niin helppo ole kummankaan rooleja muuttaa. Tämä on muutenkin niin uusi asia meille vielä. Isäntä kysyi minulta olenko huomannut nyt viikon aikana mitään  muutosta. Vastaus oli, että enpä oikeastaan. Isäntä oli kuulemma yrittänyt todella kovasti ja oli turhautunut sitten itseensä, kun ei ollutkaan onnistunut, kun en ollut juurikaan huomannut. Ehkä vaadin välillä vähän liikoja. No oikeastaan ei ehkä, vaan vaadin. Olen edelleenkin mulle kaikki nyt ja heti persoona.

Eilen oli hyvä päivä. Isäntä oli jämpti. Huomautti, jos aloin turhasta hiiltyä. Huomasin kaupassa tarjouksessa olevat irttarit ja huomautin tästä, niin Isäntä tokaisi vain, että Ei. Asia selvä. Aikasemmin olisin varmaan ostanut jokatapauksessa. Olisinhan nytkin voinut sen tehdä, mutta kunnioitin Isännän päätöstä. Kyllähän minä eilenkin tiuksin ja nalkutin ja Isäntä ei sitä niin huomannut. Hän huomasi kuitenki ne vähän isommat ja oleellisemmat asiat.

Selvästi olen nyt alkanut sisäistämään tämän kauniisti puhumisen. Ennen se oli tyyliin anna, vie, tuo! Nyt jos jotain pyydän se on antaisitko, voisitko, toisitko. Ja jos sanon vaikka annatko tai otatko, niin korjaan sen itse, antaisitko tai ottaisitko kuullostaa vain niin paljon kaunniimmalta ja kohteliaammalta. Toivottavasti myös lapset tämän omaksuisivat, kun paremmin oppivat puhumaan. Isäntä taas puhuu minulle käskevästi. Sitä vain mietin, että oppivatkohan lapset, että naisia saa käskyttää?? Tähän onneksi Isäntä osaa kiinnittä huomiota. Isompi käskytys tapahtuu lasten kuulematta. Tuossa yhdessä kommentissa oli hyvä ehdotus. Eli jos vaikka äkkäilen jotain turhaa ja lapset on lähellä, voi Isäntä tulla ottamaan tiukan haliotteen ja kuiskata korvaan tiukasti, että lopeta. Tästä olemme itsekkin puhuneet ja toivottavasti se tulisi vielä selvemmin mukaan arkeen.

Vielä kaksi viikkoa sitten olimme molemmat sitä mieltä, että tästä ei mitään 24/7 D/s suhdetta tule. Niin vain ne asiat muuttu. Olen pikkuhiljaa luovuttanut päätäntä valtaa Isännälle. Ihan pienissä asioissa aluksi. Esimerkiksi tänään Isäntä sanoi viimeisen sanan siitä, missä hotellissa yövymme myöhemmin tänä vuonna. Tuntuu niin helpottavalta, kun ei aina tarvitse päättää kaikesta. Sillä ei ole mitään väliä, kuinka isoja tai pieniä asiat ovat. Pääasia on siinä, että minun ei tarvitse päättää. Toki isommista päätöksistä keskustellaan ihan niinkuin ennenkin ja päätökset tehdään yhdessä.

Isäntä on myös alkanut antamaan minulle pieniä tehtäviä, jotka pitää annetussa aikataulussa tehdä. Unohdin heti alkuunsa ensimmäisen tehtävän ja piiskaahan siitä tuli. Ei kylläkään tarpeeksi kovaa. Isäntä pelkää kovasti tätä minun sairauttani ja sitä kuinka paljon hän voi minulle tehtäviä antaa tai piiskata tai muuten "rasittaa". Olen nyt useaan kertaan hänelle sanonut, että yritetään olla ajattelematta sairautta ensimmäisenä. Antakoot minulle tehtäviä tai tehkööt mitä haluaa! Kerron sitten itse, hyvien perustelujen kera, jos en oikeasti pysty tai jaksa. Haastetta tuo myös se, miten paljon kivun sietoni vaihtelee. Yhdessä opetellaan!

Esitin eilen vienon toiveen, josko Isäntä voisi antaa kunnolla piiskaa minulle. Minulla oli niin ahdistunutn ja riutunut olo, että halusin kertakaikkiaan muuta ajateltavaa sekä muita tuntemuksia. Minusta tuntuu ihanalta, kun Isäntä on alkanut vaatimaan, että katse tulee olla alaspäin. Tästä muuten pitääkin keskustella. Haluaako Isäntä, että katse on aina alaspäin sessioissa, jos hän ei muuta sano. Olen myös vähän epävarma siitä, että saanko koksea Isäntää ilman lupaa.

Eilen isäntä johdatti minut illalla kellariin. Siinä seistessämme hän hyväili rintojani ja suuteli niskaa ja kaulaa. Sain käsiini "nahkaiset" kahleet. Olen alkanut pitämään siitä tunteesta, kun ne kevyesti painavat ihoani. Isäntä johdatti minut sohvalle ja sitoi minut käsistä sohvan päätyyn. Makasin siinä pylly pystyssä avuttomana. Minua pelotti. Luotin kyllä Isäntään, mutta nyt saisin omasta toiveestani kovempia iskuja kuin ennen. En voinut yhtään tietää miltä minusta tuntuisi.

Ensimmäisenä isäntä käytti avokämmentä. Isäntä aina ilmoitti montako kertaa lyö, jotta tiesin milloin loppuisi. Isäntä löi molemmille pakaroille ja se sattui, paljon. Ei kuitenkaan niin paljoa, että olisi pitänyt himmailla. Kipu vei niin mukanaan ja se terävimmän kivun jälkeen tuleva kihelmöinti on huumaava tunne. Isäntä käytti myös meillä olevai välineitä. Tähän mennessä floggeri on ollut mukavimman tuntuinen. Se tunne, kun se lävähtää palajaille pakaroille. Ja se ääni. Ihanaa!

Jokaisen välineen välissä isäntä nussi minua kovaa takaapäin. Se tuntui erittäin hyvältä sekoitettuna kipuun. Lätkä on ehkä se, joista pidän vähiten. Siitä ei ikinä tiedä, miltä se tulee tuntumaan. Se riippuu niin paljon siitä, miten se osuu ja minne. Nyt kävikin sitten niin, että sen reuna sattui juuri kipupisteeseen. Se sattui ja paljon! Kipu oli kova ja se ei meinannut millään mennä ohi. Käytämme välillä värejä ja tästä sanoin isännälle keltainen. Se ei ollut punainen, koska jos se ei olisi osunut kipupisteeseen, niin se ei olisi ollut niin paha. Mutta se sattui ja paljon. Itkin. Urheasti annoin luvan jatkaa, koska janosin lisää.

Sitten oli vielä uusin ostos raippa. Tästäkin ostos reissusta pitää joskus kertoa enemmän. Raippa onkin vielä uusi tuttavuus meille, joten aloitettiin varovasti. Siitä tulee taas niin erilainen tunne, koska kipu osuu niin pienelle alueelle. Ainut mitä emme käyttäneet oli rumpukapula. Sekin tuntuu ihan mukavalta, mutta kovaa en toivo sillä lyötävän.

Lopuksi sain vielä hyvän persepanon ja orasmin, joka kruunasi koko illan. Olen taas alkanut saamaan orgasmeja. Ihanaa! Työtä se edelleen vaatii, mutta se ei tunnu enää toivottomalta.

Ollakko Isäntä/subi vai eikö olla

Minä olen tässä parisuhteessa ollut enimmäkseen se, joka on antanut pakit seksi ehdotuksille. Nyt olen aina isännän käytettävissä ja hän saa seksiä, vaikka en sitä itse niin kovasti sillä hetkellä haluaisikaan. (Aina voi kieltäytyä, jos on tarpeeksi painava syy)  Nyt tuntuu, että hommahan kääntyy ihan toisinpäin. Ei kai minusta nyt niin kiimanen ole tullut, että vaadin ihan liikoja, vai vaadinko.

Olimme tänään koko perhe kotona. Isäntä kiusasi minua aina välillä ja meillä olikin puheissa, että voisi käydä pikaisilla kellarissa. Joskus olemme tehneet niin, että kun lapset katsovat telkkaria, niin isi äiti käy laittamassa pyykit kuivumaan. Asiasta siis puhuttiin taas ja lähdin viemään nuorimmaista nukkumaan. Jäin siihen uskoon puheiden perusteella, että homma hoidetaan, kun tulen takaisin. En ollut oikeastaan itse mitään muuta vailla, kuin kunnon pikaista panoa. Luulin, etää asia oli sovittu, mutta ei se sitten ollutkaan. Olin vessassa ja kuulin, kun isäntä alkoi tekemään lähtöä töihin. No ei sitten. En tiedä mitä tapahtui ja en alkanut siinä sitten sitä tinkaamaan.

Edellisestä kerrastakaan ei ole kovin pitkä aika. Olimme isännän kanssa kaksistaan kotona. Olin pahalla päällä ja ahdisti kaikki mahdollinen ja mahdoton. Kaipasin seksin lisäksi tai ehkä vain pelkästään myös läheisyyttä ja hellyyttä. Olisin halunnut alkuun vaikka edes ison halin. Yritin halia miestäni, mutta en saanut vastarekatiota Kerroi miehelleni, että tekee mieli ja menkatkin alkamaisillaan. Tähän mies vain tokaisi, että niin hän vähän arvelikin, kun kiehnäsin siinä vieressä. Niin, no olin halannut ja antanut pusun selkään. Mies ei kieltäytynytkään, joten vähän loukkaantuneena menin odottelemaan, että josko hän sieltä keittiöstä tulisi ja päästäisiin hommiin. No ei. Siinä hän tyytyväisenä ketteli kahvit ja söi aamupalaa. Tässä vaiheessa lähdin jo itsekkin pukemaan päälle hyvin turhautuneena. Miehellä ei kuulemma ollut fiiliksiä. No asia ok, mutta siitä voisi sanoa ihan suoraan ja kyllä ne fiilikset on saatu ennenkin kohdilleen oikealla suun ja käsien käytöllä.

Olen turhautunut. En tiedä missä tässä suhteessa nyt mennään. En tiedä, mikä on "kiusan" tekoa, mikä on sanoista tekoihin puhetta ja mikä on vain sitä, että isäntä ei tajunnut tai huomannut. Haluan seksiä usein, mutta ei se tarkoita sitä, että aina pitäisi olla kahden tunnin sessio. Minulle kelpaa ihan hyvin välillä vain se pikapano.



Mies kokee, että on olemassa Isäntä ja tämä arki mies. Hän ei koe isäntänä oloa vielä niin omakseen joten se on selkeä sessio rooli. Itse koen olevani minä kokoajan, olin sitten arjessa tai subina. En osaa eritellä näitä  niin selvästi. Arki minä on kärkäs sanomaan asioista, äkkäilee ja huokailee, mutta kun isäntä niin päätää on arki minä hiljaa ja alistuva. Välillä kyllä tuntuu haastavalta laskeutua alistettuun osaa, jos vasta on käyty vääntöä, jossa minä olen ollut se dominoiva osapuoli.

Ehkä tämä meidän kuvio on liian sekava vielä. En halua 24/7 D/s suhdetta, mutta en halua myöskään pelkkää sessio suhdetta. Ehkä tämä suhde hakee vielä paikkaansa ja muotoaan. Sen takia varmaan käytän näissä teksteissä sekä mies että Isäntä sanaa. En aina tiedä mitä mieheni on minulle.

Toivoisin Isäntää myös arkeen sen verran, että hän osaisi laittaa minut kuriin silloin, kun äkkäilen ja kiukkuan turhasta. Kuten olen aikaisemmin sanonut, olisi minun niin paljon helpomi olla itseni kanssa, jos joku käskisi lopettamaan sillon, kun en itse osaa. Ja en halua enää näitä lupauksia seksitä, jos ne ei oikeasti pidä paikkaansa. Koskee myös sitä, että annetaan ymmärtää että kohta saat narttu kyrpää ja sitten aletaankin touhuamaan jotain ihan muuta.

Tästä tuli nyt melko sekava teksit, mutta vaikka kuinka mietin, en saa siitä fiksumpaa. Liikaa ajatuksia päässä ja turhautuminen tämän päiväisestä panon puutteesta. ;) Seuraavan kerran seksiä tiedossa vasta lauantai iltana, jos sillonkaan. Ei nähdä isännän kanssa nyt ollenkaan, kun hän lähtee sillä aikaa töihin, kun minä olen vielä koulussa. Ja vaikka olen luvannut, että saa ottaa minut keskellä yötä, kun tulee töistä, niin se ei koske tätä viikkoa, koska koulun alkaminen jännittää ja vaikuttaa uniin muutenkin.

Arkista arkea, tai sitten jotain ihan muuta..?

Keskiverto perheen normaali arki. Mies, kaksi lasta, omakotitalo ja farmariauto. Koira puuttuu, sellainen kyllä oli. Ja tietenkin minä, alle kolmekymppinen hyvin organisoiva ja kaikki narut käsissään pitävä äiti.
Elämän pitäisi olla ihanaa ja auvoisaa. No onhan se sitäkin, mutta kyllä se arki tuppaa olemaan aika kuormittavaa ja vauhdikasta. Ei se suhdekkaan aina voi niin hyvin. Takana on jo yli 10 vuotta saman ihmisen kanssa. Toisaalta, ollaan keretty tähän pieneen ikään nähden kokea monenlaista yhdessä. Niin iloa, kuin suruakin. Todella musertavaa surua.


Luonteeltani olen kontrolloiva pirttihirmu. Haluan, että asiat hoituu minun tavallani ja haluan tietää kaikesta kaiken. Se on todella kuormittavaa. Olen aina se joka tekee viime kädessä päätökset, se joka huolehtii laten vanhempainilloista ja neuvola käynneistä. Jopa miehen menot pitää muistaa ja miestä niistä muistuttaa. En halua olla aina se, joka kertoo miten tehdään ja mitä tehdään.

Olen melkei koko pienen elämäni elänyt kroonisen kivun kanssa. En tiedä, mitä elämä on ilman kipua. En muista enää. Välillä on päiviä, että voin elää normaalisti ja kaikki luonnistuu. On päiviä, että mistään ei tule mitään kivun ja uupumuksen takia. Myös kipukynnykseni on todella matala.

Tästä huolimatta olen masokisti ja vielä alistuva sellainen. En halua kokea lisää tätä kroonista kipua, vaan haluan kokea jotain aivan muuta. Jotain, joka tuottaa samalla tuskaa, mutta myös nautintoa. Se on niin ristiriitaista, kun sattuu ja silti on endorfiini huumassa. Haluan kipua, joka loppuu ja jonka voin itse tarvittaessa lopettaa.

Tämä asia on pyörinyt jo toista vuotta päässäni ja nyt tässä vähän aikaa sitten sain sen vihdoinkin kerrottua myös miehelleni. Minun mieheni, ihana alistuva nallekarhu, joka ei ikinä suutu tai korota minulle ääntään vaikka kuinka äkkäilisin. Miten hänestä muka saisi koulittua masterin, joka pitäisi tämänkin nartun hiljaisena ja ottaisi luulot pois. Siitä ajattelin tässä blogissa kirjoittaa. Kertoa, miten me tässä kuviossa etenemme.