Kipua ja vihaisia ajatuksia

Isännällä on taas vähän hakemista Isäntänä olemisessa. Olen tainut tässä kuukauden aikan taas päästä niin niskan päälle, että hänen on vähän vaikea löytää omaa osaansa. On se minullekkin vaikeampi alistua vain sessioihin. Varsinkin jos päivällä on ollut jotain kähnämää ja olen äkkäilyt ym. Isäntä myös puhui, että hänellä on ikävä sitä, mitä meillä oli sen pienen 24/7 suhteen ajan. Puhuin enimmäkseen kauniisti ja kunnioittavasti. Miksi en voi puhua niin aina, eikö jokaisen meistä olisi hyvä puhua niin? Antaa hyvä malli lapsille, miten puhutaan kauniisti toislle ihmisille?

En tiedä, miksi tiuskin ja äkkäilen niin paljon. Olen ehkä turhautunut vähän kaikkeen. Yritän kovasti nyt jatkossa kiinnittää huomiota tapaani puhua. Ei turhaa käskemistä, vaan saisinko ja voisitko ym. Niin Isäntä puhuu minulle arkielämässä, miksi en siis minä myös puhuisi hänelle  niin.

Meillä oli hyvin mielenkiintoinen tilanne toissailtana. Isäntä halusi, että hieroisin öljytyillä rinnoillani Isännän munaa. Tämä tuntui ihan liian kiusalliselta ja nololta. En tiedä miksi. Kieltäydyin tekemästä sitä. Isäntä työnteli munaansa syvälle suuhuni ja yökin samalla. Hän kysyi, että teenkö? En tehnyt ja taas yökittiin. Kolme kertaa taisin kieltäytyä, jonka jälkeen isäntä käski mennä valitsemaan millä haluan rangaistuksen. En mennyt....Isäntä valitsi raipan. Sillä sain kymmenen iskua pakaroille ja kyllä sattui. Kipu aistimukset olivat todella voimakkaat! Isäntä ei edes lyönyt kovin kovaa.

Tätä ihon herkkyyttä ja kipua on todella vaikea kuvitella, jos sitä ei ole kokenut. Kuten aikasemmin mainitsin pelkkä silitys tai hipaisu voi poltella. Raipan iskut tuntuivat siis todella ikäviltä ja ne sattuivat. Itku taisi tulla jo viidennen jälkeen.

Olin vihaninen, todella vihainen. Isäntä sanoikin myöhemmin, että silmistäni näkyi viha siitä, mitä hän oli tehnyt. Olin pettynyt siitä, että Isäntä ei vienyt asiaa loppuun. En siis joutunut hieromaan rinnoillani hänen munaansa. En toisaalta tiedä yhtään, miten olisin suhtautunut siihen, jos hän olisi jatkanut piiskaamista. Vaikka näytin vihaiselle ja olin vihainen, niin se ei kuitenkaan ollut...no siis sellaista normaalia vihaisuutta. Minusta tuntui, että olin loukattu, mutta kuitenkin tiesin ansaitsevani sen. Todella vaikea selittää.

Isännällä oli myös vaikeuksai suhtautua minun kieltäytymiseeni. Silmistä näki, että hän oli todella hämillään ja yritti kovasti miettiä, että miten hoitaisi tilanteen. Näistä opimme molemmat ja ensi kerralla asia voi mennä jo paljon luonnollisemmin. Ymmärrän kyllä sen, että Isäntä joutuu jatkuvasti miettimään, että mitähän minä tänään kestän ja mitä voi tehdä.

Kivun lisäksi meidän pitää varmaan kehittää nyt muita nöyryyttäviä keinoja. Minun on vain todella vaikea tehdä yhtään mitään, mikä tekee oloni kiusalliseksi. Mutta eikös siinä ole sen koko homman juju? Alistua toisen tahtoon, jos se on sovituissa raameissa?