Voiko seksistä puhua liian avoimesti?

Miksi toisten on niin paljon helpompi puhua seksistä kuin toisten? Joo me ollaan aika erilaisia ihmisiä ym ym...

Olen aina pystynyt puhumaan seksistä kavereiden ja ystävien kanssa. Välillä ilmeisesti informaatiota on ollut vähän liikaakin. Varsinkin yksi ystävistä ei halua kuulla mitään meidän seksielämstä, eikä varsinkaan halua jakaa omaansa. Minulla olisi hirveä hinku jakaa tätä kaikkea mitä me ollaan nyt puolen vuoden aikana koettu.

Keskustelu tämän yhden ihanan ystäväni kanssa meni esim. viime syksynä jotenkin näin:
Minä: No, mitenkäs sun elämä, onko miehiä ollu kuvioissa?
Kaveri: No kyllä yhen kanssa on sutinaa.
M: No kerro lisää, mitenkäs seksielämä? ;)
K: (Punastuu ja menee vaikeaksi) No en mä nyt ala sitä tässä kertomaan.
M: No ei sitten. :) Mut arvaappas mitä me ollaan miehen kanssa kehitetty??
K: No mä en kyllä varma haluanko mä tietää...kerro sitten.
M: No me ollaan perehdytty bdsm:ään ym. Tiiätkö mitä tarkottaa?
K: No kyllä mä jotain tiedän, mut kerron
M: No mä oon alistuva ja tykkään kivusta ja mies on mun Isäntä, joka alistaa mua ym. (kerroin toki vähän monipuolisemmin oikeasti)
K: Okei....no mä en oikeestaan halua tietää enempää (on todella vaikeana ja punainen) Mitenkäs se sun koulu, joko se on alkanu?

Ja näin vaihdoimme sujuvasti keskustelun alistumisesta koulun käyntiin. :)

Oonko mä vaan jotenkin liian avoin? Mut eikös naiset jaa keskenään seksikokemuksia ym? Vai? Tai sit mä kerron liikaa yksityiskohtia. :)
Mä oon miettiny sitä, että kun esim. Isäntä työkavereidensa kanssa heittää paljon härskiä juttua, niin miksei se voi vaikka heittää, et sain eilen muuten vaimolta törkeen hyvän suihinoton. Ei mua haittais. Jos siis asioista puhutaan siinä niiden lähimpien työkavereiden kanssa. Mun mielestä se ois vaan kehu mulle, jos mies kertois saaneensa edellisenä iltana hyvää seksiä. Tai kun menee iltavuoroon, niin sainpas muuten hyvän aamunpanon. :)

(Tietenkään sit ei saa kertoa mitään, jos hommat vaikka meni ihan pieleen :) )

En kyllä haluaisikaan kaikkien kanssa jakaa näitä meidän pervoiluja. Kyllä se näin anonyymisti toimii, mutta en kuitenkaan kulje lappu otsassa, että olen masokisti, haluan saada piiskaa ja alistua. Olen kertonut asiasta kolmelle ystävälleni. Ainoastaan yksi oli aidosti kiinnostunut ja halusi tietää lisää. Sekin oli miespuolinen. :)

Lapsuudessani seksi oli aika tabu. Juoksin melkein karkuun, kun äitini sanoi yhdestä mekostani, että on pitsipaidan kanssa liian seksikäs. Taisin olla 13v. "Seksi kuuluu kahden naimisissa olevan ihmisen välille" Näin äitini on minulle muutaman kerran sanonut. Toki itsekkin luisti siitä avio osuudesta eron jälkeen uuden miesystävänsä kanssa (nykyään on avio)
Hän oli myös hyvin järkyttynyt siitä, että mitä ihmettä me mieheni kanssa oikein haemme ja haluamme seksimessuilta. Huoh....enpä viitsinyt alkaa selittämään. Seksiähän kun harrastetaan vain pimeässä, peiton alla, lähetyssaarnaajassa.

Olen ehkä ollut avoin ystävilleni, mutta nyt vasta viimeisen puolenvuoden aikana olen usklatanut avautua myös miehelleni. Uskallan enimmäkseen sanoa, mitä toivon ja haluan. Toki jotkut asiat pidän päässäni pidempään kuin toiset.

Kuinka avoimia te lukijat olette kertomaan omista asioistanne seksiin liittyen? Onko ne parempi vain pitää omana tietonaan? Ne kolme joille olen kertonut tästä meidän suuntautuneisuudesta, ovat ottaneet asian ihan rennosti, en siis ole kohdannut mitään negatiivista tähän liittyen. Huvittavin oli ehkä, kun tarvitsimme lapsille hoitajaa ja kysyin isältäni. Isä sitten kysyi, että miksi ja mihn mennään. En osaa valehdella, joten kerroin, että oltaisiin menossa bdsm bileisiin. No isä siihen vain tuumasi, että jos sellasta harrastatte, niin muistakaa turvasana. :)

Arkista arkea, tai sitten jotain ihan muuta..?

Keskiverto perheen normaali arki. Mies, kaksi lasta, omakotitalo ja farmariauto. Koira puuttuu, sellainen kyllä oli. Ja tietenkin minä, alle kolmekymppinen hyvin organisoiva ja kaikki narut käsissään pitävä äiti.
Elämän pitäisi olla ihanaa ja auvoisaa. No onhan se sitäkin, mutta kyllä se arki tuppaa olemaan aika kuormittavaa ja vauhdikasta. Ei se suhdekkaan aina voi niin hyvin. Takana on jo yli 10 vuotta saman ihmisen kanssa. Toisaalta, ollaan keretty tähän pieneen ikään nähden kokea monenlaista yhdessä. Niin iloa, kuin suruakin. Todella musertavaa surua.


Luonteeltani olen kontrolloiva pirttihirmu. Haluan, että asiat hoituu minun tavallani ja haluan tietää kaikesta kaiken. Se on todella kuormittavaa. Olen aina se joka tekee viime kädessä päätökset, se joka huolehtii laten vanhempainilloista ja neuvola käynneistä. Jopa miehen menot pitää muistaa ja miestä niistä muistuttaa. En halua olla aina se, joka kertoo miten tehdään ja mitä tehdään.

Olen melkei koko pienen elämäni elänyt kroonisen kivun kanssa. En tiedä, mitä elämä on ilman kipua. En muista enää. Välillä on päiviä, että voin elää normaalisti ja kaikki luonnistuu. On päiviä, että mistään ei tule mitään kivun ja uupumuksen takia. Myös kipukynnykseni on todella matala.

Tästä huolimatta olen masokisti ja vielä alistuva sellainen. En halua kokea lisää tätä kroonista kipua, vaan haluan kokea jotain aivan muuta. Jotain, joka tuottaa samalla tuskaa, mutta myös nautintoa. Se on niin ristiriitaista, kun sattuu ja silti on endorfiini huumassa. Haluan kipua, joka loppuu ja jonka voin itse tarvittaessa lopettaa.

Tämä asia on pyörinyt jo toista vuotta päässäni ja nyt tässä vähän aikaa sitten sain sen vihdoinkin kerrottua myös miehelleni. Minun mieheni, ihana alistuva nallekarhu, joka ei ikinä suutu tai korota minulle ääntään vaikka kuinka äkkäilisin. Miten hänestä muka saisi koulittua masterin, joka pitäisi tämänkin nartun hiljaisena ja ottaisi luulot pois. Siitä ajattelin tässä blogissa kirjoittaa. Kertoa, miten me tässä kuviossa etenemme.