sunnuntai 16. elokuuta 2015

Ensimmäinen "sessio"




Yksi ilta tässä, tiesin, että illalla tapahtuisi jotain. Laiteltiin lapsia nukkumaan ja sain Isännältä lapun. Siinä luki. ”Kun tulen alas sinulla on oltavat pillu puhtaana ja sukkahousut jalassa” Isäntä on aina pitänyt sukkahousuista, ne on myös mukava repiä sitten oikeista paikoista. (Pitääpä muuten hommata lisää halpoja sukkahousuja)
Kävin pesuilla, puin sukkahousut ja jäin odottamaan Isäntää. Jännitti kovasti. Ihan hullua, en tiedä mitä jännitin. Isäntää, hänen onnistumistaan, omaa kokemusta? En tiedä. Kädet hikoilivat ja naurattikin vähän. Taisi Isäntääkin jännittää, kun hän tuli olohuoneeseen ja näki minut.

Nahkaiset käsikahleet Isäntä oli lisännyt jo aikaisemmin ja nyt hän sitoi ne kiinni toisiinsa punaisella silkkinauhalla. Söpöä. Nätisti tein, mitä pyydettin. Olihan siinä vähän totuteltavaa noloon ja alistettuun olotilaan, kun seisoin pylly pystyssä ja pää lattiassa ihan isännän edessä hänen touhuillessaan pilluni kimpussa. 

Isäntä ohjasi minut kellariin. Myöhemmin snaoi, että ajatteli sen olevan parempi, jos satun huutamaan. No en nyt ihan huutanut, mutta vinguin, inisin ja voihkin senkin edestä. Katossa sattui olemaan koukku valmiina. Isäntä kiinnitti minut siihen ja sitten kokeiltiin, miltä tuntuu saada kämmenestä pakaralle ja kuinka kovat iskut siinä vaiheessa kestin. No enhän minä hirveän kovia tai useita läimäsyjä kestänyt, mutta itse ei tarvinnut pyytää isäntää lopettamaan. Taisi aika hyvin lukea sen minusta ihan muutenkin. 

Kättä enemmän tykkäsin hapsupiiskasta. Se tunne mikä siitä tuli, kun se napsahti pakaralle, oli jotenkin niin huumaava. Olisin halunnut vain lisää ja lisää, vaikka kipu kasvoikin vain kovemmaksi ja kovemmaksi. Mutta vaikka se sattui, niin kipu oli niin erilaista, mistä muuten kärsin. Se sattui sen hetken, kunnes kipu muutui ihanaksi kihelmöinniksi.

Isäntä hoiti ensimmäisen kerran ihan mukavasti. Kyllähän siellä toilailuja sattui itsekullekkin ja välillä meinasi naurattaa, mutta se ei haitannut. Isäntä taisi myös olla ihan tyytyväinen, kun sai nussia miten halusi ja missä halusi.

Seuraavana päivänä käytin kolme tuntia siihen, että järjestelin ja siivosin kellaria. Ripustin tilaa jakavia verhoja ja siivosin lipaston ylimmän laatikon leluille. Myöhemmin isännän kanssa lisättiin vielä pari koukkua kattoon. Siinä minun pyllistellessä ja vähän provosoidessa, päätti isäntä ottaa minut siinä pöytää vasten. Uskomatonta, miten nopeasti nainen voi kostua, ei siinä paljoa esileikkejä tarvittu, kun olin valmis naitavaksi.

Kellarissa on nyt meidän oma paikka, missä voi harrastaa paheita ja pervoiluja ilman, että tarvitsee pelätä huudon herättävän lapsia.

2 kommenttia:

  1. Hei, oli kiva lukea blogisi kirjoitukset. Itsekin olen vastikään aloittanut blogin, hieman samasta roolista, mutta miehisestä näkökulmasta. Kurkkaa vaikka yesmyprincess.com. Tai laita vaikka linkkivinkiksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tremor! Kiva, kun kävit lukemaassa, toivottavasti käyt myös jatkossa. Kävin myös lukemassa blogiasi ja lisäsin sen linkkilistaan.

      Poista