maanantai 24. elokuuta 2015

Naurettava sessio

Meillä oli kahtena iltana peräkkäin hyvin erilaiset sessiot. Ensimmäisenä iltana Isäntä oli ottanut jonkun ihme roolin päälle, hän teititteli minua ja muutenkin oli jotenkin outo. En tykännyt yhtään ja tunsin oloni todella ikävällä tavalla vaivautuneeksi. Jollain tavalla myös pelkäsin isäntää. Hän piiskasi ja läpsi minua kunnolla ja nautinkin tästä, silti minua jotenkin ahisti ja itkinkin. Halusin kuitenkin seurata mitä tapahtuu, enkä viheltänyt peliä poikki. Enimmäkseen homma oli kuitenkin ihan nautittavaa.

No eilen sitten...ei mennyt ihan oppikirjojen mukaan. En ollut sitten yhtään alistuvalla tuulella ja isäntä ei oikein osannnut vielä tähän suhtautua. Katselimme yhdessä pornoa ja ei nyt oikein löytynyt sopivaa pätkää ja aloin siinä jo turhautua. Isäntä kyllä yritti ottaa tilannetta haltuun. Hän sitoi rintani, läimi ja nipisteli.
En voinut itselleni mitään, minua nauratti ihan hirveästi. Nauroin ja nauroin. Tästä johtuen isäntääkin alkoi naurattaa ja hommasta ei meinannut tulla mitään. En pystynyt ottamaan isäntää tosissaan ja häneltä puuttui aktoriteetti kokonaan. Kovasti hän kyllä yritti, sitoi kiinni ja piiskasi. Jätti minut jopa kädet ylös sidottuina tappi pyllyssä keskelle huonetta seisomaan korkkareissa, kun hän itse kävi suihkussa. Hän kokeili myös sitä, että sitoi hiukseni selkäni takana oleviin käsiin kiinni ja näin taivutti päätäni taaksepäin. Valitettavasti hän taisi pelätä liikaa muita kipujani, koska löysäsi heti, kun vähän äännähdin. Oli minulla myös kylpytakin vyö suussa naurua hiljentämässä, mutta eipä tuo kauheasti auttanut.

Otin isännältä suihin ja siitäkän ei meinannut tulla mitään, kun hekottelin niin hirveästi. Piti sitten pelleillä ja valutella kaikki mahdolliset kuolat suusta isännän pallin karvoille ja sitten naurettin vielä lisää. Naurattaa jopa tätä kirjoittaessa. Olen varmaan ollut niin ahdistunut viime aikoina ja nauranut liian vähän, että kun pääsin naurun makuun, niin en pystynyt enää lopettamaan.

Isäntä oli koko edellisen päivän puhunut, miten aikoo naida minua perseeseen, mutta silloin se sitten jostain syystä jäi. Eilen sain sitten kunnon persepanon. Nojasin pöytää vasten ja isäntä nai niin kovaa kun jaksoi. Tuntui niin pirun hyvältä! Miten sekin on voinut olla niin noloa myöntää, että tykkää peppuleikeistä. Nautin ihan todella persepanoista, varsinkin jos apukäsi hoitelee samalla klitorista.
Olen saanut elämäni parhaimmat orgasmit sillä, että isäntä nai minua pyllyyn ja samalla hieroin apukädellä klitorista. Silloin oli onni, että lapset eivät olleet kotona. Huusin kuin syötävä ja mies taisi tästä vähän säikähtää, kun ei tiennyt miksi huudan. Tunne oli aivan käsittämättömän mahtava ja aivan erilainen, kuin koskaan ennen. Tuntui, että orgasmeja vain tuli toisensa perään, 4, 5, 6, 7. Vähintään se neljä en tiedä.


Homma meni tosiaan eilen aikalailla molemmin puolin nauramiseksi. Ei se oikeastaan haitannut. Tunnelma oli hyvin vapautunut ja pystyimme samalla keskustelemaan haluistamme ja toiveistamme. Isäntä on ollut viimeaikoina hyvin ihmeissään puheideni ja kielenkäyttöni takia. En ole ikinä kovin mielelläni käyttänyt sanoja kyrpä, vittu, pillu ym. Eilen sitten  selitin isännälle, että jos on pakko katsoa pornoa, niin haluan katsoi sellaista, missä naidaan isolla kyrvällä perseeseen. Hyvä, ettei isäntä vetänyt kahveja väärään kurkkuun. Huusin, myös kesken persepanon, että nai Isäntä narttun kiimasta persettä! En voi edelleenkään uskoa, että sanoin noin. Isäntä taisi vain tykätä!

5 kommenttia:

  1. Mainio kuvaus :). Kun parisuhde on kunnossa, voi välillä vähän nauraakin. Ainakin itselle!

    //blondi

    VastaaPoista
  2. :D Pakko itsekin vähän hekotella kun tätä lukee.

    VastaaPoista
  3. Mulla tulee edelleenkin virne naamaalle, kun ajattelen tota. Ihan pöhköjen touhua. :)

    VastaaPoista
  4. Heh, hauska lukea että jollain muullakin käy joskus noin! Musta siinä ei ole mitään väärää -ihanaa nauraminen ja seksi molemmat :D Meilläkin on joskus käynyt niin, et menee hirveäksi hekotukseksi ja pakko päästellä nauruhöyryt ennen kuin seksiä voi jatkaa. Esim. silloin, kun miehen antaessa suuseksiä, mä vahingossa pieraisin naamalle :D Pieretti aluks, pidättelin, sit kun alkoi tuntua hyvältä, unohdin koko pieruhädän ja rentouduin täysin ja hups! Mut se on hyvä, että ottaa asiat huumorilla. Musta niin nauru, kuin seksikin molemmat luo yhteisyyden tunnetta ja vahvistaa :) Ja just noloille seksikokemuksille voi nauraa yhdessä jälkeenpäinkin. SFKukkanen (kukkasenavautumisia.blogspot.fi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä menee noin. :) Onneksi osataan ottaa asat ihan rennosti ainakin välillä. Kerran on käynyt joskus aikasemmin niin, että naurettiin niin paljon, että seksi jäi väliin. Ei vaan onnistunut millään siinä naurun lomassa ja siitähän ei loppua tullut.

      Poista