torstai 13. elokuuta 2015

Arkista arkea, tai sitten jotain ihan muuta..?

Keskiverto perheen normaali arki. Mies, kaksi lasta, omakotitalo ja farmariauto. Koira puuttuu, sellainen kyllä oli. Ja tietenkin minä, alle kolmekymppinen hyvin organisoiva ja kaikki narut käsissään pitävä äiti.
Elämän pitäisi olla ihanaa ja auvoisaa. No onhan se sitäkin, mutta kyllä se arki tuppaa olemaan aika kuormittavaa ja vauhdikasta. Ei se suhdekkaan aina voi niin hyvin. Takana on jo yli 10 vuotta saman ihmisen kanssa. Toisaalta, ollaan keretty tähän pieneen ikään nähden kokea monenlaista yhdessä. Niin iloa, kuin suruakin. Todella musertavaa surua.


Luonteeltani olen kontrolloiva pirttihirmu. Haluan, että asiat hoituu minun tavallani ja haluan tietää kaikesta kaiken. Se on todella kuormittavaa. Olen aina se joka tekee viime kädessä päätökset, se joka huolehtii laten vanhempainilloista ja neuvola käynneistä. Jopa miehen menot pitää muistaa ja miestä niistä muistuttaa. En halua olla aina se, joka kertoo miten tehdään ja mitä tehdään.

Olen melkei koko pienen elämäni elänyt kroonisen kivun kanssa. En tiedä, mitä elämä on ilman kipua. En muista enää. Välillä on päiviä, että voin elää normaalisti ja kaikki luonnistuu. On päiviä, että mistään ei tule mitään kivun ja uupumuksen takia. Myös kipukynnykseni on todella matala.

Tästä huolimatta olen masokisti ja vielä alistuva sellainen. En halua kokea lisää tätä kroonista kipua, vaan haluan kokea jotain aivan muuta. Jotain, joka tuottaa samalla tuskaa, mutta myös nautintoa. Se on niin ristiriitaista, kun sattuu ja silti on endorfiini huumassa. Haluan kipua, joka loppuu ja jonka voin itse tarvittaessa lopettaa.

Tämä asia on pyörinyt jo toista vuotta päässäni ja nyt tässä vähän aikaa sitten sain sen vihdoinkin kerrottua myös miehelleni. Minun mieheni, ihana alistuva nallekarhu, joka ei ikinä suutu tai korota minulle ääntään vaikka kuinka äkkäilisin. Miten hänestä muka saisi koulittua masterin, joka pitäisi tämänkin nartun hiljaisena ja ottaisi luulot pois. Siitä ajattelin tässä blogissa kirjoittaa. Kertoa, miten me tässä kuviossa etenemme.

2 kommenttia:

  1. Hieno bloginaloitus! Munkin elämään mahtuu vuosien taistelu kroonisen kivun kanssa, joten samalla lehdellä ollaan tämänkin asian kanssa. Onneksi terapia ja syvällinen itsetutkiskelu sekä alanvaihto veivät multa pahimmat kipukierteet.

    Tsemppiä sulle pervoiluun ja kivun kanssa selviämiseen. Jään innolla seuraamaan <3.

    //blondi

    http://molinay.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!
      Mulla on kanssa alanvaihto edessä, koulu alkaa ensi viikolla.
      Huomista mielenkiinnolla odottaen, kun lapset hoidossa ja mieskin taas vaihteeksi kotona. ;)

      Poista