torstai 9. kesäkuuta 2016

Romantiikkaa arkeen

Meillä ei ollut Isännän kanssa kuin yksi yhteinen ilta viimeviikolla. Ajattelimme sitten hydöyntää sen yhden.

Isäntä meni viemään lapsia nukkumaan. Asettelin meille patjan olohuoneen lattialle ja siihen vilttejä ym. Kuohuviini oli valmiina jääkaapissa. Toin pullon, lasit ja vähän suklaata patjan vierelle ja jäin odottamaan Isäntää.

Juttelimme jonkun aikaa ja vain katselimme toisiamme. Meillä ei ollut (kovin) kiire asian kanssa. Pikkuhiljaa aloimme koskettelemaan toisiamme. Isäntä siveli kasvoja, kaulaani ja rintakehääni. Lävitseni kulki jatkuvastu ihania kylmiäväreitä. Isäntä siirtyi koskettelemaan rintojani. Voi miten ihanalle se tuntuikaan. Ensin hellästi ja sitten vähän kovemmin. Tuntui, että olin todella herkällä päällä. Kaikki pienetkin kosketukset tuottivat valtavasti mielihyvää. Nautin vain enimmäkseen silmät kiinni. Välillä katselin Isäntää silmiin.

Vaikka tämä oli tällainen romanttinen hetki, niin halusin, että Isäntä johtaa tilannetta. Tuntui ihan uskomattoman kiihottavalta, kun tunsin miten Isännän kyrpä kovettui jalkaani vasten. Hän selvästi kiihottui ja nautti siitä, että sai tuottaa minulle mielihyvää.

Välillä Isännän kädet vaeltelivat jaloilleni, sisäreisilleni, mutta hän ei vahingossakaan hipaissutkaan pilluani. Hän halusi selvästi kiusotella oikein kunnolla. Olin niin märkä ja kiihottunut ja janosin kosketusta. Kun hän viimein vei sormet hitaasti, kiusoitellen kohti klitoristani tuntui se ihan taivaallisen hyvältä. Voihkin ja puristin käsilläni patjaa.

Isäntä keksi kaataa rinnoilleni kuohuviiniä, josta hän sitä sitten nuoli pois. Kylmä kuohuva rinnoilla tuntui ihanalta ja erilaiselta. (kunnes se valui kaulaa pitkin niskaan) Se ei kuitenkaan ollut yhtä kylmää kuin esim. jääpalat.

Halusin miellyttää vuorostani Isäntää. Olin kaivanut pitkästä aikaa masturbaattorin esiin. (Se sai kyllä nimekseen nyt runkkarin.) Istuin Isännän jalkovälissä niin, että hänen jalkansa olivat koukussa ja minä niiden välissä. Laitoin kunnolla liukkaria ja aloitin hitaasti käsilläni. Otin runkkarin mukaan ja se litinä mikä siitä kuuluu...se on todella irstaan kuuloista. Runkkasin Isännän kyrpää runkkarilla ja samalla sivelin kyrvän päätä toisella kädellä. Isäntä oli todella kovana!

Tämän jälkeen heittäydyin itse tästä makaamaan ja Isäntä sai suoran näköyhteyden pilluuni. Voi miten upealta hänen sormensa tuntuivatkaan pillussa. Olin taas kerran todella märkä. Tunsin miten omat nesteet valui pitkin pakaroita.

Tässä välissä piti vähän naukkailla lisää kuohuvaa. Ja antaa Isännälle vähän suuhoitoa.

Isäntä käänsi minut selälleen makaamaan ja aloi kiusoitella kyrvällään klitoristani. Olin niin liukas, että kyrpä sujahti sitten ihan vahingossa ja itsestään sisään. ;) Isäntä tuntui niin isolta ja kovalta. Tällaisista seisokeista saa nauttia vain ajottain. Vaikka Isännällä seioisikin enimmäkseen todella hyvin, niin tämä on vielä vähän enemmän.

Isäntä nussi minua jonkin aikaa, jonka jälkeen hän alkoi kaivella lelulaatikkoa. Sainkin hetken päästä vaaleanpunaista tappia pyllyyni. Wanda klitoriksella, Isännän kyrpä pillussa ja tappi pyllyssä...ei siinä kauaa mennyt, kun sain todella mathavan orgasmin. Isäntä jatkoi vielä jonkin aikaa nussimista, mutta tappi päätti luiskahtaa pihalle ja se sai minut kiemurtelemaan Isännän alla. Tapin ulos luiskahdus vaan tuntuu todella epämukavalta.

Menin kontilleni Isännän eteen. Eipä siinä tarvinnut kauaa Isännän mietti, mitä olin vailla. Hän nussi minua vielä takaapäin ja kaipasin vielä orgsasmia. Wandan avulla sainkin sen melko nopeasti. Se oli melko vaisu, mutta kelpasi. Edellinen oli ollut niin mahtava, että en odottanutkaan toista samanlaista.
Isäntä kiihdytti sitten vauhtiaan ja laukesi pian pakaroilleni.

Jäimme makoilemaan vielä patjalle ja juttelimme äskösestä seksistä ja paljon muustakin. Kömmimme yhdessä pesulle, jonka jälkeen Isännän piti lähteä nukkumaan aikaisen aamuherätyksen takia.

Harvoin meillä mitään näin romanttista on. Saisi kyllä olla enemmän.

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti