sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Seksi on ihanaa!

Olen tainnut saada taas haluni takaisin. Muistin taas sen, miten mahtavaa meidän seksi onkaan!!!!

Olemme nyt luopuneet kokonaan 24/7 D/s suhteen ajatuksesta. Ainakin hetkellisesti. Siihen ei vain ole voimavaroja tällähetkellä, koska työ, koulu ja lapset vievät niin paljon aikaa. Eipä se oikeastaan haittaa, voimme sitten keskittyä olennaiseen silloin, kun siihen on aikaa. Koska kipukynnykseni on muiden kipujen takia tällähetkellä äärimmäisen matala, pitää myös sääntöjä vähän pohtia.

En tällä hetkellä kestä oikeastaan paljoakaan mitään piiskaamista tai läpsimistä. Ihoni on kauttaltaan todella kosketusarka. Pelkkä silitys voi sattua niin, että parahdan. Ja tämä kipu on juuri sitä kipua, mitä en halua. Se on niin kokonaisvaltaista ja lamaannuttavaa. Kaipaan kosketusta, mutta sen tulee olla ihan erilaista kuin ennen. Kaipaan kipua, mutta en samallatavalla kuin aikasemmin. Hyvin pienet asiat voivat tuottaa juuri oikeanlaista kipua. Pieni nipistely, pureminen tai hiuksista repiminen.

Jotain hyvää sentään. Rintani ovat valmiita ottamaan vastaan kaiken sen kivun, mitä muu kroppa ei. Isäntää tämä ei onneksi haittaa, vaan hän käyttää tätä hyväkseen suruitta... ja minä nautin siitä.

Meillä oli todella kuiva kausi seksin saralla. Ei olisi kiinnostanut sitten pätkääkään. Paljon mukavampaa vain käpertyä sohvan nurkkaan viltin alle katselemaan tv:tä. Seksi kun on viime kesästä asti ollut aika pitkäkestoista meillä. Harvemmin alle tunnin ollaan selvitty, ellei Isäntä ole vain ottanut minua omaksi ilokseen. Jotenkin on tuntunut siltä, että se vie ihan liikaa aikaa ja energiaa. Liian työlästä. :) Välillä olisin jopa kaivannut sitä, että Isäntä vain ottaisi minut, koska toisaalta kaipasin seksiä, mutta en itse jaksanut tehdä asialle mitään. Luoja miten ihminen voi olla laiska ja mukavuuden haluinen.

Seksi on ollut melko tasa-arvoista tässä parina päivänä. Ei mitään kovin kinkyä. Pieni Isäntä subi asetelma kuitenkin. Aikaisemmin olen sit fistingiä miettinyt ja pähkäillyt, että miten se voi olla niin nautinnollista jonkun mielestä. Ei me nyt ihan koko nyrkkiä olla pilluun työnnetty, mutta enemmän sormia, kuin ennen. Neljässä sormessa mennään ja voisin jotain vielä enemmän kokeilla.

Isäntä myös eilen seksin aikana otti puheeksi roolileikkinä raiskauksen. Mikä ettei! Siinä sitten vähän mietittiin, että miten sen käytännössä toteuttaisi. Alkaa Isännästäkin löytyä uusia puolia. Isäntänä oleminen on varmasti paljon helpompaa, jos omaa jo muutenkin jotain sadistisia piirteitä. Tämä on kuitenkin minusta lähtöisin ja Isännässä ei pahemmin sadistisia piirteitä ole ollut. :) Pikkuhiljaa hän on kuitenkin alkanut myös omalta osaltaan nauttimaan minun satuttamisesta. Luulisin, että se on kuitenkin ehkä vielä enimmäkseen sitä, että kun minä nautin sillä omalla pervolla tavallani, niin Isäntäkin nauttii.

Olemmekin nyt miettineet tulevia pelisääntöjä. Todennäköisesti käyttöön tulee panta, jolloin olen täysin Isännän käytettävissä. Panta puetaan molempien yhteisymmärryksessä ja sessioista sovitaan etukäteen. Toki spontaani saa olla ja sitten mennään tilanteen mukaan ja mahdollisesti alkuun pieni vuoropuhelu, että missäs nyt sitten mennään.

Ihana olla takaisin!!! :)

2 kommenttia:

  1. Marraskuun pimeys kyllä vie voimia meiltä kipua sairastavilta ihmisiltä sen verran, että muuhun ei ainakaan minulla ole energiaa. Onneksi mieliala on kuitenkin tänä syksynä pysynyt kohtuullisen hyvänä eikä kivut ole tulleet läpi. Meillä on takana kanssa hyvin vaniljainen kausi ja hyvä niin. Kaikella on aikansa ja paikkansa.

    Voimia sinulle,

    //blondi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ollut kipeämpi kuin koskaan aikaisemmin ja se jos mikä vaikuttaa kaikkeen ympärillä. Kumma kyllä, niin myös täällä mieliala on kaikesta huolimatta pysynyt enimmäkseen ihan hyvänä.
      Täytyy olla kiitollinen siitä, miten hyvä ja pitkäpinnainen tuo mies tuossa rinnalla on. <3
      Sinne myös voimia syksyn pimeyteen!

      Poista