sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Totaali skitsahdus!

Meillä oli hyvin mielenkiintoinen tilanne tässä vähän aikaa sitten. Olen edelleenkin hyvin hämilläni tästä.

Sovimme, että illalla olisi sessio. Minua ei oikeastaan kiinnostanut yhtään alistuminen, mutta yritin asennoitua oikein iltaa odotellessa. No en oikein onnistunut siinä. Isäntä halusi katsella pornoa ja ei nyt oikein taas löytynyt sellaista pätkää, mistä olisin itse jaksanut kiinnostua.

Asenteeni paistoi varmasti läpi. Ei vain huvittanut yhtään. Ei tietoakaan mistään miellyttämisen halusta tai alistumisesta. Teki mieli vaan lähteä kalppimaan. Jotenkin Isäntä sai kuitenkin pidettyä paketin kasassa ja aloin päästä vähän tunnelmaan. Sain kaksi oikein hyvää orgasmia jossain vaiheessa ja ajattelin, että jes! enää tarvitsee hoidella Isäntä ja se on siinä....erehdyin.

Makasin mahallani sohvalla ihan puolikuolleena. Isäntä käski minua nousta, että päästään jatkamaan. Kieltäydin. Isäntä käski uudelleen, kieltäydyin. Tässä vaiheessa hän antoi sitten oikein kunnolla avokämmenellä pakaroille ja käski laskea. Sattui ihan pirusti, mutta onnistuin pysymään ihan liikkumattomana. Voi mikä voiman tunne! Isäntä käski taas nousemaan, en noussut. Siinä vaiheessa hän käski valita piiskaus välineen, en noussut. Isäntä otti ruoska ja oli tulossa sen kanssa minua kohti. En tiedä mikä minuun meni, mutta päätin kääriytyä päiväpeittoon, ihan kuin se minua suojelisi. :) Isäntä alkoi vetämään peittoa pois.

Tässä vaiheessa skitsahdin jotenkin ihan totaalisesti. Muistan vain ajatelleeni, että minuahan et sillä ruoskalla lyö! Revin ruoskan Isännän kädestä ja heitin sen päin näköä. Aloin huitomaan, minkä vain jaksoin ja pari taisi isäntään osuakkin. Tämän jälkeen aloin itkemään. Itkin todennäköisesti sen takia, että tiesin, että sillä pääsen tilanteesta eroon. Olisin voinut sano missä vaiheessa vain turvasanan, mutta en sanonut. Jostain syystä vain halusin ihan tosissani haastaa Isännän ja eihän se ihan näin toimi. Päässäni kerkesi pyöriä vaikka mitä tämän pienen hetken aikana. Halusin näyttää, että minuahan ei alisteta, jos en sitä halua. Aikaisemmassa tekstissä eräs lukija kysyi, että kaipaisinko nujerrusta? En tiedä oliko tässä kyse siitä, mutta ehkä.

Minua suorastaan vitutti se, että Isäntä lopetti. No mitä helkkaria siinä olisi muuten voinut tehdä. Vaimo alkaa yhtäkkiä hakkaamaan...Onneksi Isännällä on järkkäri koulutus, joten sai iskut torjuttua. Olisi kyllä saanut minut myös nippuun ihan miten päin tahansa. Olisi laittanut minut nippuun!!! Olisin niin sen ansainnut! Ymmärrän kyllä ihan täysin, että eihän tuollaisen jälkeen voi jatkaa. Se oli jotain niin odottamatonta ja tuli ihan puskista.

Puhuimme tämän jälkeen pitkään. Mietimme molemmat, että mistä tämä olisi tullut ja miksi. Isäntä sanoi, että katseeni oli pakokauhuinen. Silti jotenkin tiedostin kokoajan mitä tein ja jollain kierolla tavalla nautin siitä. En todellakaan ole mikään väkivaltainen ihminen ja meillä ei todellakaan harjoiteta perheväkivaltaa missään muodossa. (Tähänhän en nyt sitten todellakaan laske sessiointia)

Ikävintä tässä oli se, että Isännän suunnitelmissa oli ollut antaa minulla niin monta orgasmia kuin mahdollista ja sen jälkeen tulla kaulalleni ja hiuksilleni ym. Pilasin sitten tämänkin suunnitelman. Isäntä onneksi kiihottui näistä keskusteluista uudelleen ja nussia minua vielä hetken hyvin vauhdikkaasti.

En edelleenkään tiedä mistä se tuli ja miksi. Asia pyörii päässäni päivittäin. Pohdimme myös sitä, että entäs jos tällainen uusii. Sitä en kyllä toivo, mutta entäs jos...? Annoin Isännälle luvan laittaa minut nippuun. Katsoimme läpi joitakin otteita, jotta tiedän, mitä olisi tulossa. Voisin jopa nauttia siitä.

Onko kellekkään muulle tapahtunut tällaista ja olisiko ideoita, että miksi ja mitäs nyt? :)

7 kommenttia:

  1. Itselläni ja herrallani oli aikoinaan vastaava tilanne. Itselläni ei ollut haluja sessioon halusin olla vaan.

    Varmaan johtui omasta kivasta jota olin harrastellut aamulla.

    Tilanne alkoi kun herra tuli töistä heiman tuohtuneena. Herrani saapui mitään sanomatta eteeni ja tartui hiuksiini ja alkoi painaa päätäni alas. Tiedät varmaan mitä olis tapahtunut...

    Siitä jollain tavalla riuhtasin irti itseni ja tönäsin herrani pois. Siitähän se riemu alkoi! Herrani otti uuden otteen ja paljon kovemmin ja sai minut polvilleen eteensä. Suorastaan raiskasi suuni.

    Kiihoituin siitä hetkestä suuresti kun sain minkä ansaitsin. Sain pesemätöntä kovaa suuhun. Herrani lopuksi nai minut siinä lattialla takaapäin varmaan tunnin ajan.

    Olin täysin lyötynä siinä tilanteessa. Vaikka herrani on ollut kohtuu raju niin tää oli uuttaa!!

    Homman jälkeen olin sitteen loppu illan kiltti herran ämmänä. Sain ja halusin olla se suussa koko illan. Vaikka en pidäkkään siitä että herra tulee suuhuni annoin senkin tapahtua.

    Olin taas herrani ämmä..

    T. Ämmä 43

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mukava" kuulla, että muillekkin sattuu tällaisia skitsahduksia! (ei mitään hajua mistä tuo sana on tullut sanavarastooi) Meillä tätä hommaa sen verran vähän aikaa takana ja Isännällekkin niin uutta vielä, että en olisi millään voinutkaan kuvitella hänen pystyvän toimimaan noin kuin Herrasi. Sitä olisin kuitenkin kaivannut. Toki reaktoni oli myös todella voimakas ja uusi.

      Poista
  2. Hei, saattaa olla kyseessä ihan alkukantaisen suojautumisvietin herääminen. Itse olen dominoivana naisena siihen pari kertaa törmännyt, kun toisen pää alkaa jumittamaan ja yksi mies kerkesikin nappaamaan minut pakettiin siinä tuoksinnassa. Realistista on että homma tulee toistumaan koska aina vain ei jaksa kiinnostaa vaikka se olisi alistuminen kuinka luonteenomaista. Tärkeintä on vaan keskustella asiat selviksi ja puhua tilanteesta kun kummallakin taas järki luistaa. Mielestänihän se on se rankin osuus tässä hommassa: avoimuus!

    Innolla jään seuraamaan mitä tulevaisuus teille tuo :)

    -Pearly

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla ihan mahdollista. Siis tuo suojautumisvietin herääminen. Meillä onneksi nykyään ei ongelmaa tuon puhumisen kanssa. Asiaa on puitu useaankin otteeseen ja molemmat sen tiedostavat, että ei ole poissuljettua, etteikö se voisi tapahtua uudestaan.
      Olen myös Isännälle puhunut siitä, että mitenkäs jos avaan sanaisen arkkuni ja haukun hänet alimpaan helvettiin kesken session..? Mitenkä hän sen ottaisi ja pitäisi tilanteen hallinnassa. En ole vielä sitä tehnyt, mutta lähellä se on ollut. Osaan olla todella paha suustani. Onneksi minut saa aina hiljennettyä. ;)

      Poista
    2. Riittävästi lyömällä räksytys lakkaa.. .

      Poista
    3. No se ei nyt ehkä meidän kohdalla ole se toimivin ratkaisu.

      Poista
  3. Itse toivoisin että Herrani siinä vaiheessa kun itselle tulee vastustus, ottaa tilanteen haltuun laittamalla vaikka naruihin ja komentamalla hiljaiseksi. Ja vaikka antaisi mun riuhtoa naruissa, kunnes rauhoitun. Haluan vastustaa myös turvassa ja pysyä kontrollissa. Pahalta tuntuu jos saa tahtonsa läpi ja Herra luovuttaa. Jännite säilyy kun toinen hallitsee myös haastavat tilanteet. Varmaan sitä pitää harjoitella, jollei kokemusta kauheasti ole. Onneksi aina tulee uusia tilaisuuksia :) Ja mun suhteessa on alusta asti saanut olla "huono", eli opetellaan molemmat vaikka Herrallani onkin (onneksi) enemmän kokemusta. Ja kyllä ne heikommat hetket korvaantuvat, kun taas tulee napakymppihetki ja homma luistaa taas <3

    VastaaPoista